Tänään 2.10.2026 on Roosa nauha -päivä. Lokakuulla ja Roosa nauha -päivällä on mulle nykyisin aika eri merkitys. Se muistuttaa konkreettisesti menneistä ajoista ja kokemuksista. Nämä muistot aiheuttavat edelleen mulle myös epämiellyttäviä fysiologisia tuntemuksia kehossa, jos toki eivät lainkaan niin epämiellyttäviä kuin miltä aktiivihoidot tai niiden jälkeinen väsymys ovat tuntuneet. Keho muistaa kamaluudet ja epävarmuudet, joista jälkimmäisistä en ole päässyt enkä kenties pääse koskaan eroon. 

Nyt, kun elämäni kamalin vuosi alkaa olla yli vuoden takainen, oma vireystila ja jaksaminen alkavat olla suht ookoo. Jaksan tehdä työviikon toisensa perään ja jaksoin patikoida lomareissulla päivä toisensa jälkeen tunturissa, vaikka se kiistatta jaloissa tuntuikin lopulta. En kuitenkaan sipannut, enkä tiltannut niin, etten olisi patikointia seuraavana päivänä ollut täysin sohvakamaa. Ehkä pian pystyn alkaa oikeasti yrittää kunnon kohotusta paremmin.  

Aktiivihoitojen päättymisen vuosipäivä tuli ja meni. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi kiinnittänyt vuosipäivään (26.8.2026) huomiota. Mutta pitäydyin kuitenkin päätöksessäni olla antamatta sille enempää tilaa, enkä tehnyt sen kunniaksi kirjoitusta enkä somepäivitystä. Tavallinen elämä jatkuu siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia. 

Lumina Brain on osaltani tullut päätökseen. Sähköhoidot (lume tai oikeat, kuka tietää) saatu, kognitiiviset testit tehty ja ruokapäiväkirjat täytetty. Huomio olotilassa ei välttämättä liity tutkimuksen seurauksiin, mutta viime viikkoina olen huomannut vointini olevan merkittävästi parempi, kuin keväällä. Koen olevani pääasiassa ja yleensä virkeämpi kuin pitkään aikaan ja jaksavani paremmin. Huomasin tämän myös tehdessäni kognitiivisia testejä viimeisiä kertoja. Punaiset pylpyrät ruudukossa oli helpompi asettaa paikoilleen. 

Ilmoitin itseni taannoin Helsingin Yliopiston tekemään Lumina Brain –interventiotutkimukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan, “kuinka aivot muuttuvat rintasyövän jälkeen, ja miten transkraniaalinen tasavirtastimulaatio (tDCS, transcranial direct current stimulation) voisi auttaa lievittämään oireita. Koko tutkimus on 12 viikon pituinen, mihin sisältyy kuuden viikon tDCS-hoitojakso. Tutkimus on satunnaistettu kontrolloitu tutkimus. Osallistujat arvotaan siis satunnaisesti joko stimulaatioryhmään tai lumeryhmään (ei varsinaista stimulaatiota).” Ja nyt tutkimus on sitten omalta osaltani alkanut. 

Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa syövän sairastamisen ja syövästä toipumisen aikana siltä, että tekee mieli juhlia. Tänään on nimittäin viimeinen herceptin-pistos!! Eli annos 17/17. Ehkä merkkipäivä ansaitsee myös kirjoituksen. Pitkään aikaan ei olekaan ollut sellaista oloa, että tekee mieli kirjoittaa. Mutta nyt on. 

Olin ajatellut, että tämä uusin kirjoitukseni ajoittuu leikkauksen vuosipäivälle - olenhan tehnyt päiväkirjamerkintöjä aikaisemminkin silloin, kun on kulunut X kuukautta leikkauksesta tai aktiivihoitojen aloittamisesta tai päättymisestä. Ei saatana, eihän tämä näin voi jatkua. 

Näin meni keskiviikko ja vuositarkastuksen mammografia ja ultraäänitutkimus. Toisin kuin edellisen vuoden 13.-14.1. välisenä yönä, tänä vuonna nukuin hyvät yöunet ennen tutkimuksiin menoa.  

Kulahtaneen sanonnan mukaan “aika juoksee”. Mutta niin se todella tekee. Nyt on kulunut päivälleen vuosi siitä, kun illalla nukkumaan käydessämme löysin vasemmasta rinnastani kipeän patin. Ja huomenna on päivälleen vuosi siitä, kun varsinainen syöpäkasvain ultraäänitutkimuksessa todettiin. Ja kuinka ollakaan, huomenna on myös ensimmäinen vuosikontrollipäiväni. 

Tämä kamala vuosi alkaa olla lopuillaan. Voi herranjestas, että on ollut pimeää ja märkää! Mutta pimeys ja märkyyskin asettuvat perspektiiviin aika helposti: kumman ottaisit mieluummin, pimeän ja märän marraskuun vai annoksen sytostaattia, joka tuo järjettömän huonon kaikkine sivuvaikutuksineen? Valitsisin vaikka kaksi samanlaista marraskuuta putkeen sen sijaan, että saisin sytostaatteja. 

Edellisestä kirjoituskerrasta on mennyt noin kuukausi. Lukiessani edellistä tekstiä huomasin, että monikaan asia ei juuri ole muuttunut tänä aikana, paitsi että olen käynyt kahteen kertaan parturissa siistimässä ohimoille hiusten kasvaessa syntyviä siivekkeitä.  Sädehoidon päättymisestä on nyt mennyt kolme kuukautta. 

Yli lokakuun puolenvälin mennään tänä synkkänä vuonna 2025. Keväällä, kun horisontti jotenkin katosi kokonaan syövän tuoman epävarmuuden myötä, koko lokakuuta ei ihan oikeasti edes ollut missään näköpiirissä. Oli vain seuraava viikko, joskus vain seuraava päivä tai seuraava tunti. Mutta nyt, ihme kyllä, tuntuu että vuosi paranee kuin paraneekin koko ajan, hiljalleen.