Tänään tuntuu ensimmäistä kertaa syövän sairastamisen ja syövästä toipumisen aikana siltä, että tekee mieli juhlia. Tänään on nimittäin viimeinen herceptin-pistos!! Eli annos 17/17. Ehkä merkkipäivä ansaitsee myös kirjoituksen. Pitkään aikaan ei olekaan ollut sellaista oloa, että tekee mieli kirjoittaa. Mutta nyt on.
Erittäin pitkään tätä päivää tuntui vaikealta edes kuvitella. Vielä tammi-helmikuussakin tuntui, että toukokuun 7. päivä on jossain kaaaaukana horisontissa. Viime kesästä puhumattakaan. Olen siis saanut ensimmäisen herceptin-annokseni ensimmäisen sytostaatin yhteydessä eli 26.3.2025, suonensisäisesti. Sen jälkeen kaksi seuraavaa kertaa pistoksina. EC-sytostaattia varten herceptin-hoito keskeytettiin mitä ilmeisimmin siksi, että kuormitus elimistölle (sydämelle?) olisi ollut turhan suuri. Ja kun EC:t oli annettu, herceptiniä jatkettiin pistoksena.
Aina kolmen viikon välein, ja aina on pitänyt käydä sairaalalla hakemassa pistos. Onneksi olen voinut käydä sentään Hyvinkään sairaalalla, ei ole tarvinnut mennä pistettäväksi Helsinkiin. Herceptinin vuoksi olen myös käynyt säännöllisesti sydäntutkimuksessa, siis sydämen ultraäänitutkimuksessa. Viimeisin kerta oli viime viikolla. Jokaisella kerralla kaikki on ollut siinä kunnossa, mikä on tottakai helpotus.
Kiitos hei
Tuttuun tapaan painelin Hyvinkään sairaalan pääovista sisään ja sokkeloisen reitin kautta päiväsairaalan ovelle odottamaan. Tällä kertaa ei ollutkaan tuttu ja turvallinen hoitaja Sami paikalla, vaan kokonaan uusi kasvo Jenna. Siitä huolimatta, peräkammarista paikka, kengät ja päällyshousut veks ja hoitotuoliin.
Jenna pisti lääkkeen tällä kertaa oikeaan reiteen. Jalkojeni kudokset ovat varmaan tottuneet lääkkeeseen, kun ei alkuaikojen kirvelyä juurikaan enää ole tuntunut. Pistoksen jälkeen housut ja kengät takaisin päälle ja heipat. Hyvää jatkoa ja toivottavasti ei enää nähdä! Kyllä oli mukava herceptin-hoidon päättymisen kunniaksi kilistää (alkoholitomalla) kuohuviinillä Lauran kanssa🥂
Syöpähoito vie ja taksi tuo
Olisihan tämä syöpämatka ollut aika paljon kevyempi, jos olisi voinut sytostaatitkin käydä tässä 15 minuutin matkan päässä hakemassa. Hoitopaikkoja on Hyvinkäällä huomattavasti vähemmän kuin Syöpäkeskuksella, niin on kai ihan tuurissaan, että mihin lopulta päätyy hoitonsa vastaanottamaan. Sairaslomallahan toki on aikaa ajella taksilla, mutta väkisin pistää miettimään, että mikä on edullisempaa ja hyödyllisempää yhteiskunnalle. Sädehoitoa ei olisi Hyvinkäällä voinut saadakaan, eli joka tapauksessa piti niitä varten ajella päivittäin ees taas Helsinkiin, 1h per suunta. Mutta jos sädehoitopotilas asuu esim. Rovaniemellä, pitääkin mennä hakemaan säteet Ouluun – n. 230 km suunta! Karmivinta on se, että ilmeisesti siihen ei edes saa automaattisesti kelataksia, vaan potilaan pitää kulkea itse tämmöinen päivittäinen matka julkisilla, jos kykenee omin voimin liikkumaan eikä ole ”terveydellistä perustetta”. Mikä helvetti on terveydellinen peruste, ellei se, että saa syöpähoitoja?? Valot päälle nyt, päättäjät.
Lisää kommentti
Kommentit