Aktiivihoitojen päättymisen vuosipäivä tuli ja meni. Valehtelisin, jos väittäisin, etten olisi kiinnittänyt vuosipäivään (26.8.2026) huomiota. Mutta pitäydyin kuitenkin päätöksessäni olla antamatta sille enempää tilaa, enkä tehnyt sen kunniaksi kirjoitusta enkä somepäivitystä. Tavallinen elämä jatkuu siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia.
Tavalliseen elämään kuuluu olennaisena osana kokopäiväisen työn tekeminen. Tuntuu hyvältä saada ja jaksaa tehdä täyttä työviikkoa ja myös näin elää tavallista elämää. Ja tietty se tuntuu hyvältä myös, kun on tilipäivä 😀 Syövän sairastaminen on varmastikin useimmille todella suuri taloudellinen monttu, sillä sairaspoissaolot kestävät usein niin pitkään, että sairaslomapalkka vaihtuu Kelan päivärahoille ja sairaspoissaolot kestävät kuukausia. Siinä samalla tulee maksettavaksi lääkärikäynnit, sytostaattitiputukset, sädehoitokäynnit ja lääkkeet, joista saisi perustettua apteekin haarakonttorin valikoiman perusteella. Ja kela-taksit heille, jotka sattuvat olemaan niin onnellisessa asemassa, että saavat niihin oikeuden. Ihan käsittämätöntä, että joku syöpäsiskoni Lapissa joutui kulkemaan kolmen viikon ajan päivittäin Rovaniemeltä Ouluun sädetykseen, noin 220 km/suunta, JUNALLA! Hän ei siis saanut maksusitoumusta kela-taksiin. Eihän tuollaista jaksaisi tervekään ihminen, puhumattakaan sellainen, joka on joutunut käymään läpi sytostaattihoidot ja sen jälkeen vuorossa ovat säteet.
Jos voisin antaa itselleni ohjeita aktiivihoidoista palautumisen alkutaipaleelle, sanoisin, että pysy sairaslomalla, vaikka kuinka tekisi mieli aloittaa työnteko. Lepää, ota iisisti, tee mukavia asioita, ole rauhassa.
Lisää kommentti
Kommentit