Lumina Brain on osaltani tullut päätökseen. Sähköhoidot (lume tai oikeat, kuka tietää) saatu, kognitiiviset testit tehty ja ruokapäiväkirjat täytetty. Huomio olotilassa ei välttämättä liity tutkimuksen seurauksiin, mutta viime viikkoina olen huomannut vointini olevan merkittävästi parempi, kuin keväällä. Koen olevani pääasiassa ja yleensä virkeämpi kuin pitkään aikaan ja jaksavani paremmin. Huomasin tämän myös tehdessäni kognitiivisia testejä viimeisiä kertoja. Punaiset pylpyrät ruudukossa oli helpompi asettaa paikoilleen.
Siksi tuntuukin todella lannistavalta, kun huomaan, että olotilassa tulee takapakkia. Alan nyt olla siinä kunnossa ja olotilassa, että vihdoin jaksan alkaa pinnistellä enemmän. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että tuntuu siltä, että vihdoin jaksan ryhtyä esim. tekemään lihaskuntoharjoituksia. Olen käynyt kävelemässä ja kävellyt pitkiäkin aikoja ja matkoja, ja olen käynyt pelaamassa padelia, mutta lihaskuntoponnistelua en kerta kaikkiaan ole jaksanut tehdä. Enkä muutenkaan ole jaksanut ponnistella. Jos on pitänyt vaikkapa miettiä jotain monimutkaisia juttuja, en ole jaksanut miettiä kauaakaan. Tai jos olisi pitänyt nostaa jotain painavaa, en ole jaksanut ryhtyä sellaiseen. Ei siksi, että lihasvoima ei riittäisi, vaan en ole jaksanut pinnistää. Mutta nyt jaksan.
Tai no. Tein pitkästä aikaa ihan äskettäin lihaskuntoharjoituksen, kesto noin 20 minuuttia. Kaikille se ei olisi edes alkulämmittely, mutta minun tilanteessani se on nyt harjoitus. Tuli hyvä olo, syke nousi, lihakset väsyivät mutta mieli pysyi virkeänä. Kuntoilun jälkeen pulahdus uimaan järviveteen kesäiltana - mikä voisi olla parempaa! Onneksi ymmärsin nauttia hyvästä olosta silloin, koska seuraavana päivänä se oli tiessään. Metsäkävelyllä tuli eteen täysi stoppi; meni nuoli lyttyyn ja tuli yhtäkkiä kova väsy. Juomalla vettä ja istumalla autoon se helpotti hieman, mutta koko kuntoilua seuranneen päivän ilta meni aivan pelastusarmeijalle. Tuli kunnon aivosumu ja aivojen puutuminen enkä jaksanut mitään. Kiukkuinen olo. Seuraavana päivänä, eli 2 yötä lihaskuntoharjoituksen jälkeen olo oli suht virkeä, mutta parin tunnin sosiaalisen kuormituksen jälkeen sama väsy iski jälleen. Koska mitään muuta erityistä ei ollut tapahtunut, laitan olotilan tehdyn lihaskuntoharjoituksen piikkiin.
Ei auta kuin jatkaa pieninä osina kuntoilua ja katsoa, mitä siitä palautuminen tuo tullessaan. Suhteellisen turhauttavaa ja ärsyttävää tämä on. Ja vaikka en eläkään menneissä päivämäärissä kiinni, on hyvä huomioida, että viimeisestä saamastani sytostaattiannoksesta on nyt kulunut yli vuosi. Sytostaateista toipuminen on siis suoraan sanoen: Helvetin. Hidasta.
Lisää kommentti
Kommentit