Leikkaus-, solunsalpaaja- ja sädehoidon lisäksi hoitoihini kuuluvat myös hormonilääkkeet. Siis lääkkeet, jotka blokkaavat estrogeenin tuotantoni. Syöpäni oli HER2-positiivinen duktaalinen karsinooma, joka reagoi 100% hormoneihin eli saa kasvuvoimansa hormoneista. Triplapositiivinen. Siksi paranemiselleni on elintärkeää (sanan varsinaisessa merkityksessä), että elimistöni ei tuota estrogeenia, näin olen asian ymmärtänyt.
Estrogeenin elimistöstäni blokkaavat neljän viikon välein annettava pistos Procren, ja päivittäin tablettina Exemestan, jonka aloitan parin viikon kuluttua. Sekä procren että exemestan kuuluvat elämääni seuraavan viiden vuoden ajan. Haen pistokset itse apteekista ja käyn pistettävänä terveyskeskuksessa tai työterveydessä. Suunnittelin kyllä myös, että voin mahdollisesti pyytää myös Emmiä pistämään, sillä hän on sairaanhoitoalan ammattilainen.
Ymmärtääkseni estrogeenin blokkaaminen tulee aiheuttamaan minulle vaihdevuosien alkamisen, mutta kuinka nopeasti ja millä voimakkuudella, se on jälleen arvoitus. Ai että tätä syöpäsairastamisen epävarmuutta, joka aina vaan jatkuu. Puolessa vuodessa olen kuitenkin ilmeisesti oppinut sietämään epävarmuutta hieman paremmin, sillä tuntuu siltä, että en niin hirmuisesti enää vatvo mitä saattaa tulla, vaan pystyn helpommin elämään päivä kerrallaan.
Pistokset saatu
Syövän HER2-positiivisuutta en osaa kunnolla selittää. Siihen on joka tapauksessa olemassa täsmälääke herceptin, jota sainkin jo dosetakselihoidon yhteydessä kolme annosta. Yhden pistoksena, kaksi suonensisäisesti. Herceptin-hoito jatkuu minulla vielä 14 kerran ajan kolmen viikon välein, ja haen pistoksen joka kerralla Syöpäkeskuksesta. Koska sain herceptinin sytostaatin yhteydessä, en tiedä aiheuttaako se jotain sivuoireita, vai johtuiko kaikki sytostaatista. Procrenin ja exemestanin mahdolliset sivuvaikutukset ovat tottakai täys arvoitus, sillä kumpikin lääke on minulle täysin uusi.
Olen saanut ensimmäisen procrenin ja herceptinin muutama päivä sitten. Procren pistettiin vatsaan ja herceptin reiteen. Kuten hoitaja varoitti, herceptin aiheutti halkaisijaltaan noin 10 cm kokoisen punaisen läikän reiteen. Se ei kuitenkaan ole kipeä tai arka tai muutenkaan tunnu miltään. Procrenista aiheutui hieman kipeä peukalonkokoinen alue pistokohtaan, joka muuttui parissa päivässä mustelmaksi ja arkuus hävisi. Procren tullaan kuulemma pistämään vuoron perään eri puolille vatsaa. Ja iho alkaa pistoskohdasta vähän parkkiintua ajan oloon. Sittenpähän alkaa, kunhan pysyn terveenä ja pääsen eroon syövästä lopullisesti. Toistaiseksi en ole huomannut muita sivuoireita kuin väsymyksen, ja johtuuko väsymys vielä sytostaateista vai näistä pistoksista, sitä en tiedä.
Hattu päästä!
Serkkuni Kaisa, my sister from another mister, tuli perheensä kanssa kesälomalle ulkomailta ja pääsin viettämään heidän kanssaan aikaa mm. Tykkimäen huvipuistossa. Voi että oli hauskaa olla yhdessä! Tykkimäellä menimme Star Flyer -karuselliin, joka nousee 72 metrin korkeuteen eli paljon puiden latvojenkin yläpuolelle. Tuntui ihan uskomattomalta voida liitää helteisenä kesäpäivänä hyvävointisena siellä. Jokaisella solullani pystyin nauttimaan jopa siitä, kun keinu alkoi ilmanvastuksen seurauksena heilua epämiellyttävästi. Vielä muutama viikko sitten ei olisi tullut kuuloonkaan, että siellä olisi voinut istua karusellin kyydissä, saati kiipeillä seikkailupuiston köysiradoilla tai kastua vesiliukuradassa läpimäräksi.
Koska oli niin kuuma, en ottanut pantatukkaa mukaan, ettei tarvitsisi hikoilla se ja hattu päässä. Pelkkä hellehattu päässä on paljon viileämpää. Joihinkin laitteisiin ja aktiviteetteihin mentäessä piti laittaa hatut pois, sillä ne olisivat lähteneet taivaan tuuliin. Jos olisi ollut alkukesä, kaljuna ihmisten ilmoilla oleminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Nyt se oli ihan ookoo. Minkäs minä sille voin, että olen kalju. Ja toisaalta, olen myös aiemmin päättänyt, ettei syöpä saa sanella mun elämää yhtään enempää kuin on pakko. Silloin sen ei pitäisi saada myöskään rajoittaa mun menemistä kaljuna. En tykkää katsoa itseäni peilistä tai valokuvista ilman hiuksia edelleenkään, se ei ole muuttunut, mutta sytostaattien päätyttyä hiuksettomuuskaan ei ole enää ihan niin ultimaattisen kamalaa. Ja onneksi kulmakarvat ja silmäripset pysyivät päässä kiinni ainakin suurimmaksi osaksi. Odotan silti malttamattomana, että saisin hiukseni takaisin, vaikka lyhyenäkin.
Lisää kommentti
Kommentit