Tänään on merkkipaalujen päivä. Kolme kuukautta leikkauksesta, ja neljä kuukautta diagnoosista. Ensimmäinen viikko kolmannesta sytostaatista. Ja, mikä parasta: koska pahimmat sivuoireet oletettavasti on nyt lusittu, voi hurrata, koska on mun sytostaattihoidon puoliväli!!!!
Kolmas hoitokerta oli aiemmista poiketen alkuillasta, kun aiemmat kaksi kertaa hoito alkoi klo 9. Aikamoinen muutos rutiineihin😀 Lähinnä myöhäisemmässä hoitoajassa mietitytti, miten elimistö tulisi reagoimaan ja milloin sivuoireiden voisi odottaa alkavan. Hoito loppuisi noin klo 18, niin menisikö seuraava yö sitten ihan sivuoireissa. No sehän selviäisi elämällä. Tykkäsin tästä myöhäisemmästä alkamisajasta, koska nyt ehdin käydä aamulla ulkoilemassa Mirjan kanssa ja sen lisäksi ehdin olla tekemättä mitään ja syömään hyvin ennen Helsinkiin lähtöä. Kela-taksi tuli kolmen maissa ja eikun menoksi.
Maisan varauksen perusteella osasin odottaa, että omahoitajani Tanja ei olisi tällä kertaa paikalla. Se oli harmi, koska Tanja on ihan best. Lisäksi hoitopaikka oli poikkeuksellisesti eri kuin normaalisti. Olin Syöpäkeskuksen 3. kerroksen lääkehoidon odotustilassa hyvissä ajoin, ja tämänkertainen hoitaja tulikin noukkimaan mukaansa siitä melko pian. Vaikka kerros oli eri, hoitohuoneen järjestys oli sama, ja pääsin kuin pääsinkin valkkaamaan oman tutun paikkani takana oikeassa reunassa. Omaa vuoroani odotellessa yhteen tuoliin asettui potilas, jolle laitettiin kirkkaanpunainen neste tippumaan. Hoitaja varoitteli häntä myöskin siitä, että virtsan väri värjäytynee punaiseksi seuraavina päivinä. Rohkenin kysyä, onko tuo lääke EC:tä, kun oli aiemmin ollut Minnan kanssa puhetta kirkkaanpunaisesta sytostaatista. Hoitaja vahvisti, että EC:tähän tämä oli. Eli sitä, mitä minulle tullaan tämän sytostaatin jälkeen antamaan kolme kertaa.
Vauhti ei korjaa virheitä...
Hoitajalla oli aikamoinen vauhti ja ns. hyvä boogie, mutta pienoiset epäilykseni heräsivät, kun hän ei meinannut saada pistettyä kanyylia potilaskollegalleni ja pyysi jonkun toisen hoitajan siihen avuksi hoitamaan homman. Yritin rauhoittaa ajatuksiani uskottelemalla, että hänen verisuonensa olivat hankalasti näkyvissä ja siksi hankaluudet. Pistämiseen ei positiviinen pöhinä ollut avuksi, kun seuraavaksi oli minun vuoroni. Vaikka mulle ei elämässäni nyt niin montaa kertaa ole kanyylia vielä laitettu, niin olisin voinut kertalaakista sanoa, että metsään menee, kun hän alkoi ronkkia kämmenselkääni. Teki kipeää ja niinhän se verisuoni meni puhki. Hän tottakai pahoitteli ja tuumi, että nyt ei taida olla hyvä pistopäivä...
Seuraavaksi otettiin kohteeksi kyynärvarren verisuoni. Sen pistäminen ei sattunut poikkeuksellisen paljoa, ja luulinkin jo, että homma onnistui. Hän aloitti veden tiputtamisen ja ehti sanoa, että minun pitää ilmoittaa, jos sattuu. Ja heti alkoi sattua, ja neulan viereen alkoi nousta pieni kumpu. Eli vesi ei mennyt suoneen vaan siitä ohi. 0/2...hienoa. No ei muuta kuin uutta matoa koukkuun niin sanotusti, ja seuraavana kyynärtaive, jossa myöskin verisuoni näkyi aivan selvästi. Kävi mielessä, että jos ei sekään onnistu, niin kysäisen itse, että ehtiköhän se äskeinen varahoitaja kauaksikin! Mutta ei tarvinnut, nyt saatiin kanyyli kohdilleen ja lääkkeet tippumaan. Paljon helpommaksi silti koen kanyylin kämmenselässä, koska silloin on voinut liikuttaa kättä edes hieman helpommin. Kyynärtaipeessa tippakone alkoi heti huutaa, jos epähuomiossa taitoin vähän kättä esim. puhelinta näppäillessä.
Ensimmäiset puoli tuntia tippui täsmälääke trastutsumabi eli herceptin, ja sen jälkeen dosetakseli tunnin verran. Siinä istuessa ei vielä ole mitään tuntemuksia tai oloja, siinä ei erota onko suoneen menossa keittosuolaliuos vai joku lääke. Dosetakselin ajaksi hoitaja toi kylmätossut ja -käsineet, joita varten olin jälleen ottanut mukaani tuplavillasukat ja ohuet sormikkaat.
Hoidon kuluessa ehdin katsoa melkein kokonaan melko omituisen elokuvan The Hummingbird Project. Loppu jäi kotiinkatsottavaksi, koska hoitaja antoi lisätietoa alkavasta EC-hoidosta ja se oli tottakai tervetullutta. Onkologikäynnillä EC:tä ei vielä käyty läpi, kun tietoa tuli silloin muutenkin ihan älyttömästi. EC-hoito eli epirubisiini ja syklofosfamidi, siis kaksi eri lääkettä, tulee olemaan sivuoireiltaan ilmeisesti erilainen kuin doke. Monet kertovat tosi voimakkaasta väsymyksestä hoidon aikana ja pahoinvoinnin mahdollisuus on ilmeisesti suurempi kuin dokessa.
Lisäksi lääkkeet ovat niin ärtsyjä, että huonolla onnella ne saattavat aiheuttaa verisuoneen tai sen viereisiin kudoksiin kudosvaurioita, kovettumista tms. Sen takia kanyylikäden tulee näissä hoidoissa pysyä täysin paikoillaan. Kuulostaa eksoottiselta...Hoitaja antoi mulle esilääkitysohjeet, pahoinvointilääkitysohjeet, ja neuvoi hankkimaan Hirudoid Fortea, jos kudokset alkavat kipeytyä. Tähän asti olen selvinnyt käytännössä ilman pahoinvointia, vaikka vointini onkin sinänsä ollut huono. Saapa nähdä mitä EC aiheuttaa.
Kela-taksi vie ja tuo
Kela-taksi toi kotiin seitsemän jälkeen, ja sitten alkoi perinteinen jäiden polttelu eli oireiden odottelu. Jos saisi toivoa, niin mieluiten valitsisin kaikki sivuoireet alkamaan hetimiten hoidon jälkeen, sillä tuo odottelu on aika ikävää. Ei ole kivaa odottaa, kuinka huono olo mahtaakaan tulla ja milloin se alkaa. Vielä perjantainakin oli suht helppo olla, ja pystyi ulkoilemaan vähän, mutta koko ajan oli kuitenkin sellainen huterampi olo. Lauantaina väsymys alkoi vallata, enkä oikein enää jaksanut olla jalkeilla.
Aiemmista hoitokerroista päätellen sunnuntai ja maanantai olisivat taas hankalimmat päivät. Niin ne olivat nytkin, veto oli aivan veks. Mutta lämpöä oli kumpanakin päivänä vain 37,0 C verran – lasten leikkiä suorastaan! Rakas äiti tuli sunnuntaina Riihimäkeen veljeni perheen kanssa äitienpäivää viettämään ja piipahti moikkaamassa. Maanantai kului tunti kerrallaan ohi, mutta olisi voinut olla huomattavasti paljon kamalampi päivä kuin mitä lopulta oli. Päivällä tuntui jopa, että pystyisinkö jo lähtemään liikkeelle illalla, mutta ei sentään. Tiistain koittaessa en kyllä enää pukenut sytostaattihaalaria edes päälle, vaan päätin, että pahin on takana päin. Illalla kävin köpöttelemässä Kimin kanssa lintukävelylläkin.
Voi kunpa kaikki hoitokerrat olisivat menneet näin. Vatsa toimi koko ajan, ja makuaisti ei kadonnut, asiat eivät alkaneet maistua metallilta ja maut muuttuivat muutenkin vain vähän. Huomionarvoista on, että koko viikkona en syönyt yhtäkään kipulääkettä. Nyt on edelleen odotettavissa limakalvojen kuivumista, mahdollisesti vatsaongelmia, ja jotain muita omituisia ja ehkä odottamattomiakin oireita. Mutta kuumeilu on epätodennäköistä ja liikkuminen helpottunee tästä, vaikka voi ollakin, että padeleille en enää rohkene mennä.
Dosetakseli goodbye
Dosetakselit on taputeltu, 3/3. Aivan älyttömän helpottavaa voida todeta näin. Oma analyysini on, että ensimmäisestä hoitokerrasta elimistöni meni täysin shokkitilaan. Toisen hoidon se osasi jo ottaa vastaan jotenkuten, ja tämä kolmas kerta oli rutiininomainen. Hoitoannokseni olivat kaikki 80%, vaikka tarkoitus ilmeisesti alunperin oli suurentaa annos ensimmäisen kerran jälkeen 100%:ksi. Kuumeilun ja ripulin vuoksi sitä ei tehty, ja se sopii meikäläiselle kyllä.
Yksi hankalimpia juttuja tässä solunsalpaajahoidossa on, että ruoka ei oikein maistu. Ruokahalu on käytännössä kadonnut täysin, ja minun pitää katsoa kellosta, milloin on jälleen aika laittaa jotain suuhun. Tuleepa nähtyä ja koettua tämäkin ihme, nimittäin harvoin - jos koskaan - olen kokenut tällaista. Annoskoko on pienempi kuin ennen, mutta siitä en kanna huolta. Tuoreet asiat, salaatit, hedelmät ja marjat maistuvat parhaiten. Ja maito, elämäni eliksiiri. Kun syön, tuntuu että nielussa on jotain “ylimääräistä”, joka tuntuu nielaistessa. Viime vuosina normaalipainoni on ollut 74-75 kg. Sytostaattihoidon alkaessa maaliskuun lopulla se oli 74 kg. Nyt se on 70,5 kg. Normaalitilanteessa tuo paino sopii mulle paremmin kuin hyvin, sillä uupumisen ja kilpirauhasen vajaatoiminnan myötä paino nousi 70 --> 77 melko lyhyessä ajassa, joten sinänsä 70 kg tuntuu ihan hyvältä ajatukselta. Mutta ymmärrän erinomaisesti, että tendenssi ei liene toivottu, varsinkin kun vielä on pari kuukautta samaa shittiä edessä. Eli kuten Sussu hyvin kirjoittikin, niin lautasmallilla voi nyt pyyhkiä hanuria ja suuhun vaan kaikkea mikä ikinä maistuu. ❤️
Lisää kommentti
Kommentit