Onpas edellisestä kirjoituksesta kulunutkin jo aika kauan. Jos tämä dokumentti olisi Facebook, kursorin kohdalla lukisi “mitä mietit?”. No enpä ihmeitä. Leikkauksesta on kulunut 2,5 viikkoa, yöunet päättyvät vessakäyntiin joka aamu noin klo 5 (kumpikaan ei ole minulle ominaista, ei yöllinen vessakäynti eikä varsinkaan aikainen herääminen) ja kipulääkettä pitää ottaa sama määrä päivittäin kuin viimekin viikolla.
Haavat ovat tosi kipeät edelleen, varsinkin kainalon haava. Lienee aika normaalia, kun rinnalla ei sinänsä tarvitse tehdä mitään, toisin kuin taas kainalo on mukana aina käden liikkuessa. Jänniä ja uudenlaisia tuntemuksia itselleni on esimerkiksi se, että olkavarren sisäpuolinen iho on ehjä eikä siinä ole edes mitään ihottumaa tai hiertymää, mutta silti se ikään kuin kirvelee tai on vähän niin kuin tulessa. Ja jos buranaa ei ota riittävästi, haavoja alkaa tykytellä ja pakottaa. Lisäksi olkavarren puolivälissä sisäpuolella on kohta, joka myös alkaa juilia. Nyt alan jo oppia, että nämä tuntemukset ovat normaaleja, eikä joka kerta kivun tullen tarvitse katsoa, onko sinne kuitenkin tullut joku näkyvä vaurio.
Työnteko ei onnistu
Viime viikolla juttelin rintasyöpähoitajan sekä kirurgi-Julian kanssa, sain lisää buranaa ja sairaslomaa. Ei olisi mitään järkeä alkaa tehdä töitä ja syödä samaan aikaan 3000mg parasetamolia ja 2500mg ibuprofeenia päivässä, 5-6h yöunilla. Työnteko sinänsä olisi virkistävää, koska saisi tehdä jotain järkevää ja edistää asioita, mutta työt saavat nyt kuitenkin odottaa. Jos olisin kainalohaava, ärsyyntyisin 8h päivittäisestä tietokoneen naputtelusta. Julia kyseli kuulumisia ja kerroin kainalohaavan kipeydestä. Hän varmisteli, että olenhan antanut käden levätä. Tottakai olen (kuten ihan oikeasti olenkin), mutta olen myös pystynyt tekemään jumpat ohjeiden mukaisesti. Julia vannotti, ettei jumppaa saisi innostua tekemään yhtään enempää, kuin oli ohjeistettu! Ainoastaan hyvin rauhallisesti ja vähän kerrallaan! Vaikutankohan sellaiselta ihmiseltä, joka voisi riehaantua jumppailemaan turhan paljon turhan usein? Käsi (oikea käsi, ettei vasen rasitu 😀) sydämellä pystyn sanomaan, että en ole intoillut liiaksi.
Monet sellaiset, joilta rintasyöpä on leikattu, sanovat että leikkauksen seurauksena heidän kätensä on alkanut turvota ja kovettua ja on tullut kivuliaita lymfastrangeja parin viikon kuluttua leikkauksesta. Niitä siis odotellessa. Liekö tuo olkavarren puolivälin juiliminen jo jotain sellaiseen liittyvää.
Haavojen paljastus
Maanantaina otimme Emmin kanssa haavateipit kokonaan pois. Se tuntui jännältä, ihan kuin mokomat teipinlärpäkkeet nyt olisivat enää tässä vaiheessa kovin ratkaisevassa roolissa hyvin tikattujen haavojen kanssa. Kertaalleenhan kainalohaavan teippi jo vaihdettiinkin, joten sen olin nähnytkin. Rinnan haavan kunnollinen näkeminen jännitti. Ovatkohan tikit vielä näkyvissä, mitenhän lie sulaneet ja minkämoista arpea rintaan puskee vai onko paraneminen sittenkin ihan vaiheessa vielä. Ihan siistinnäköinen haava sieltä tuli esiin, ei tulehduksen merkkejä. Nänniä ei tosiaan enää ole, se tiedettiinkin, ja nännipihastakin vain yläreunaa vähän näkyvissä.
En osaa sanoa, onko rinta turvoksissa vai ei, mutta tällä hetkellä se vaikuttaisi olevan suurin piirtein samankokoinen kuin toinenkin ja samankokoinen kuin ennenkin. Mulla ei ole tatuointia missään, mutta rinnan haava/arpi tuntuu mulle tatuoinnilta. Monet ihmiset ottavat tatuoinnin jonkun asian, tapahtuman tai henkilön kunniaksi tai muistoksi. Mulle rinnan arpi tuntuu tällä hetkellä merkiltä eletystä elämästä. Jotenkin saan kanavoitua ajatuksia siihen myös hetkinä, jolloin tulee esim. pelkoa tai epävarmuutta tulevista hoidoista. Että mahdolliset tulevat kivut, huonot olot ja inhottavat kokemukset mä koen oman vartaloni suojaksi, oman hyvinvointini ja elämäni tähden. En koe, että vartaloni olisi mua sairastumalla pettänyt. Enemmänkin koen sääliä omaa kehoani ja rintaani kohtaan - että näin piti käydä ja vartalo joutuu kaiken tämän käymään läpi. Eihän keho ja mieli ole toisistaan irrallisia ollenkaan, mutta tällainen ajattelutapa mulle näyttää itseni suojaksi ja omaksi myötätunnokseni muodostuneen.
Maisa informoi
Mulla on myös tämän rumban seurauksena uusi “ystävä”, Maisa. Maisa on sovellus HUS:n asiakkaille, ja siellä on kaikki mun tiedot, ajanvaraukset ja tutkimukset. Se on todella kätevä ja yleensäkin liputan aina kaikille toimiville sähköisille palveluille paperipostin sijaan. Mutta. Maisaan tulee tietenkin kaikki mua koskevat uudet ajanvaraukset, ja niistä pärähtää ilmoitus asiakkaalle tottakai heti silloin, kun ne on tehty. Ilmoituksethan voisi kytkeä pois päältä toki, mutta silloin minun tulisi jatkuvasti käydä kärkkymässä mahdollisia uusia tietoja tms, enkä koe sitä mielekkääksi. No niin, esimerkiksi eilen tuli ilmoitus, että parin viikon päästä mulla on sydämen ultraäänitutkimus, mutta vielä mulla ei ole mitään tarkempaa tietoa siitä, miksi. Rintasyövän vuoksi joo, mutta sen tarkemmin ei - selviää varmastikin ensi maanantaina.
Hyvää tässä on se, että tämmöiset signaalit kertovat, että mun asiat jälleen kerran etenevät siellä HUS:n koneistossa. Ei siis tarvitse kyseenalaistaa mitään eikä arvella, lojuuko mun paperit jossain osaston pöydällä - ei todellakaan. Samalla kuitenkin tulee väistämättä taas uusia kysymyksiä siitä, onko tämä nyt hyvä vai huono enne, pitäisikö alkaa päättelemään jotain maanantain käyntiä ennakoivaa.
En ole toistaiseksi alkanut googlailla juuri mitään rintasyöpään liittyvää, enkä toistaiseksi halua liittyä facebookin vertaistukiryhmiin. En ainakaan tässä vaiheessa halua ruokkia epätietoisuuttani spekuloinnilla. Onneksi mulla on viisaita ystäviä ja tässä tapauksessa ihana ystävä Eevi, jonka puoleen olen voinut kääntyä. Eevin kautta selvisi, että sydäntutkimus todennäköisesti liittyy tulevan voimakkaaseen lääkitykseen, josta voi aiheutua sydämelle jotain sivuvaikutuksia. Voihan olla, että maanantaina lääkärissä ilmeneekin joku muu, ei-toivottu syy sydämen ultraäänelle, mutta tässä vaiheessa mieleni rauhoittuu Eeviltä saadusta infosta. Mennään kohti maanantaita niin rauhallisin mielin, kuin se on mahdollista.
Lisää kommentti
Kommentit