Helmikuun loppu alkaa olla käsillä. Talitintit laulavat ja käpytikat rummuttelevat kevään merkiksi. Sää on aika harmaa ja lumet ja ladut sulavat. Siitäkin yritän löytää positiivisena asiana sen, että ei harmita niin paljon, etten pääse hiihtämään! Oli kyllä surkea hiihtotalvi omalta osaltani, yhteensä kaksi hiihtokertaa ja 16 km 😀 Hiihtäminen on mulle vähän samanlainen asia kuin tämä kirjoittaminen, hiihtoladulla lykkiessä on aikaa ajatella kaikenlaista.
Yöunet alkavat hiljalleen onnistua vähän paremmin. Sitten jyvän asennuksen, joka oli 7.2., en ole oikein onnistunut nukkumaan yhtäjaksoisia yöunia. Tuli mieleen, että olisiko voinut käydä niin, että radioaktiivinen jyvä vähän saattoi sotkea kilpirauhasta. Kun vajaatoiminta muutama vuosi sitten todettiin, etsittiin sopivaa annostusta tyroksiiniin. Muistan silloin, että annostuksen ollessa liian suuri heräsin vastaavalla tavalla aaaaivan ennen aikojani pirteänä, vaikka tosiasiassa väsytti. Syöpäuutisen takia en enää ollut valvonut hetkeen – olen oman, aikaisemmin vuosia jatkuneen unettomuuteni asiantuntija, joten luulen että jotain tekemistä radioaktiivisilla jutuilla saattoi olla.
Jyvähän laitettiin sairaalassa leikkausta valmistavana toimenpiteenä. Jos olen ymmärtänyt oikein, jyvää käytetään kasvaimen löytämiseksi. Minun kasvaimeni oli keskellä vasenta rintaa, ja se oli vaikeasti löydettävissä jopa siinä vaiheessa, kun tiedettiin kasvaimen olemassaolosta. Enhän ollut löytänyt sitä itsekään, vaikka tieten tahtoen etsin vikoja havaittuani toisen, kipeän patin. Radioaktiivisuus auttaa siis kirurgia leikkauksessa paikantamaan kasvaimen (en tiedä tarkalleen miten, mutta näin minulle kerrottiin) ja se poistetaan samalla kun kasvainkin.
Käytyäni ensimmäistä kertaa sairaalakäynnillä minulle annettiin ajat sekä radioaktiivisen jyvän asentamiseen että varjoaineen gammakuvaukseen. Molemmat olivat leikkaukseen valmistavia toimenpiteitä. Ihmismieli toimii hassusti: toinen sairaalakäyntikerta oli jo mukamas ihan rutiinia minulle, se ei jännittänyt eikä hermostuttanut. Vaikka eihän mulla oikeasti ollut käsitystä siitä, mitä jyvän asentaminen olisi, paitsi että taas pistettäisiin rintaparkaa kipeästi.
Kellontarkkaa
Ohjeistuksen mukaan menin suoraan K-kerrokseen, missä ilmoittautuminen tehtiin automaatilla. Aika oli klo 13, ja olin paikalla noin 10min ennen. Odotushuoneessa oli ihmisiä liuta. Sisään kutsuttiin tasan klo 13 – vaikuttavaa. Ystävällinen hoitaja ohjasi riisumaan ja jättämään tavarat pukuhuoneeseen, ja sitten peremmälle hoitopöydälle makaamaan. Hän selitti HUS:lla olevan rannekekokeilun, jossa laitetaan ilmeisesti jokaiselle potilaalle viivakoodillinen ranneke käteen. Sen enempää miettimättä totesin, että tälle huvipuistoajelulle en koskaan olisi halunnut joutua, mieluummin maksaisin viitisenkymppiä Linnanmäen rannekkeesta.
Hoitaja poistui ja röntgenlääkäri tuli tilalle ja esittäytyi, mutta nimi meni ohi. Hän alkoi tutkia ultraäänellä rintoja ja kainaloita. Koko ajan pelkäsin, että hän tulisi sanomaan kasvaimen ehtineen laajentua muutamassa viikossa tai löytäisi kainalosta jotain, mitä sieltä ei oltu aiemmin löydetty. Sillä tutkimuksen tarkkuudella olen vakuuttunut, että hän olisi löytänyt, jos löydettävää olisi ollut. Hän kuitenkin totesi laittavansa jyvän paikoilleen seuraavaksi neulalla. Minua ei haittaa mennä pistettäväksi verikokeeseen tai saada rokotuksia, mutta mieluummin en kuitenkaan katso pistohetkellä tapahtumia. Keskityin siis nytkin katsomaan kattoon ja hengittelemään rauhassa. Pistäminen ei tietenkään ole kivan tuntuista, mutta ei se nyt aivan kamalaakaan ole ja menee nopeasti ohi. Lääkäri pisti ja hoitaja pyysi sanomaan, jos kipu on todella kova hänen etsiessä jyvän oikeaa sijoituspaikkaa. Piston jälkeen en oikeastaan tuntenut kipua, vaikka tunsin neulan liikkuvan rinnassa. Ajattelin, että senkun ronkkii kasvaimenperkelettä, mua ei haittaa! Siitäs saa kyytiä. Rinta on muutenkin edelleen mustelmilla koepaloista.
Kun jyvä oli saatu paikoilleen, oli vuorossa mammografia oikean sijaintipaikan todentamiseksi. Koska kipeää pahkuraa ei enää rinnassa ollut, mammografia tulisi olemaan ihan siedettävä toimenpide. Tuntuihan se epämiellyttävältä, mutta kävi nopeasti ja siitäkin selvittiin. Jyvä oli siis paikoillaan ja minusta tuli säteilevä. Koko homma oli ohi noin puolessa tunnissa. Pieniä lapsia ei sopisi halailla ennen leikkausta, ettei radioaktiivisuus vaikuttaisi heidän elimistöönsä. Selvä juttu. Se tarkoittaisi, että en voisi nostaa Meaa syliin leikkausta edeltävällä viikolla enkä muutamana viikkona leikkauksen jälkeenkään. Mälsää🙁 No, leikkaus tuli ja meni, ja jyvä sen mukana. Onneksi halailu on ollut mahdollista, vaikka nostaminen ei olekaan.
Lisää kommentti
Kommentit