Tänään on kulunut viikko leikkauksesta. Yhtäältä tuntuu, että vastahan se oli, ja toisaalta taas tuntuu, että siitä on kulunut jo aika paljon kauemminkin. Ainoa looginen asia, joka leikkauksesta muistuttaa, ovat leikkaushaavat. Muuten tuntuu samalta kuin koko tämän prosessin ajan on tuntunut: tervettä ihmistä tässä nyt tutkitaan ja leikellään.
En ole kokenut fyysistä sairauden tunnetta missään vaiheessa, ja nyt on arvet rinnassa ja kainalossa. Taidan olla aika onnekas, sillä tilanne voisi olla aika paljon synkempi, jos sairauden tunne olisi.
Sekin on aika onnekasta, että yksi tämänhetkisen arjen itselleni eniten tunteita herättävimmistä asioista on ystäväni maitorahka. Proteiinipitoinen ravinto on tärkeää haavojen parantumiseksi, ja lämpimien ruokien lisäksi sitä pitäisi ammentaa päivittäin melkoinen määrä. Sen lisäksi, että kun fyysistä aktiviteettia ei tässä oikein kevyiden kävelylenkkien lisäksi tule eikä sitä kautta kova nälkäkään, rahka proteiinipitoisena ravinnon lähteenä on tullut tutuksi, kun verrattain vähän syömällä protskua saa paljon. Joo, proteiiniahan voi saada monesta muustakin lähteestä ja joo rahkaahan voi tuunata. Kyllä varmasti voi joo.
Life is too short for average food
Mutta. Inhoan kaikkia jauheista sekoitettuja tai valmiitakin proteiinilitkuja, ne eivät tule kysymykseen. Eivätkä mitkään proteiinipatukat todellakaan. Ja ihan niin spartalainen en ole, että alkaisin syödä vaikka papuja aamupalaksi. Kananmuniakin syön ihan mielelläni, mutta en koko ajan. Eikä se ole terveellistäkään. Toisethan suhtautuvat ruokaan kuten polttoaineeseen; ihan sama mitä biomassaa lautasella on, kunhan siitä saa energiaa. Minä kuulun täysin päinvastaiseen ihmisryhmään, siis heihin, joiden mielestä ruoan pitää maistua hyvältä. Joskus olimme Pietarissa ja siellä metron rullaportaissa oli mainos, jossa luki: “Life is too short for average food.” Olisinpa itse keksinyt noin fiksun lausahduksen. Voinen kuitenkin joustaa periaatteistani tällaisessa poikkeustilanteessa, samoin kuin pääosin luovun punaisen lihan syömisestä ja viinin juomisesta (kummatkin haitallisia rintasyöpäpotilaille, miksei muillekin) (tiedän, punaviinissä ei muutenkaan ole paljoakaan proteiinia!!). Joten, aamu-, väli- ja iltapaloina rahkaa eri tavoin höystettynä, ai että. Ystäväni Antti lupasikin poistaa nimeni MaitoRahka Lovers Clubin listoilta, hahhaa😀
Julkaisin kirjoitukseni kaikelle kansalle luettavaksi tällä viikolla. Mistä ihmeestä tämä kirjoittamisen tarve kumpuaa, en tiedä. Tuntuu, että kerääntyvä negatiivinen energia purkautuu tätä kautta johonkin maailmankaikkeuteen ja näin pääsen siitä itse eroon. Olisi toki hienoa voida sanoa, että muiden hyvinvoinniksi ja vertaistueksi kirjoittelen ja julkaisen, mutta kyllä tässä on ihan 100% itsekkäät syyt takana. Kummasti fokus tiivistyy aika keskeisesti omaan hyvinvointiin, kun se on vaakalaudalla.
Lisää kommentti
Kommentit